lauantai 5. joulukuuta 2009

Adventtikalenteri

Tämä tulee nyt vähän myöhässä, mutta tulkoot. Parhaan ystäväni lapset, kummipoikani 5-vee ja hänen isoveljensä 6-vee ovat mahtavia tapauksia ja heille on aina kiva keksiä lahjoja. Leluja pojilla kyllä riittää, mutta itse legojen parissa lapsuuteni viettäneenä tiedän että ne ovat hyvinkin kehittävää puuhaa.

Legoadventtikalenterista inspiroituneena kehittelin siitä oman versioni. Sokoksella käydessä etsiskelin adventtikalenteriin sopivaa legotapausta, ja sellainen löytyikin.


Tämä oli yksi harvoista tällaisista pienehköistä pakkauksista, joita pojilla ei vielä ole ja joiden kyljessä oli sisällä olevien legojen lukumäärä. Lukumäärä oli juuri passeli jaettavaksi 48 osaan (tottakai molemmat pojat tarvitsevat omat luukkunsa adventtikalenteriin).

Eikun hommiin. 10 tulitikkurasian pakkaus maksoi Tiimarissa täynnä tulitikkuja vähemmän kuin ne askarteluun tarkoitetut tyhjät tulitikkurasiat. Nyt minulla on sitten kotona rasiassa 48 tulitikkurasian tulitikut, ai kun hauskaa :D
Kotoa löytyi askartelutarvikkeiden joukosta riittävästi erilaisia papereita, joilla sitten päällystin tulitikkurasiat. Päälle askartelin numerot erilaisista papereista, askarteluhuovista, kimalleliimoista... Kaiken varalta laitoin numerot toiseen kertaan vielä tulitikkurasioiden laatikkojen kylkeen (vanhoista vhs-nauhojen tarralappujen numeroista, kaikkea sitä tuleekin säästettyä).
Muuton jäljiltä asunnossani pyörii vielä epämääräisiä pahvilaatikoita, joista yksi oli juuri sopivankokoinen 48 tulitikkurasialle. Sisälle päällystettyyn pahvilaatikkoon mahtui sitten tämä lego-pahvilaatikko, ohjekirjaset ja  muutama lego-varaosa.



Kopioin ohjekirjan jokaisen sivun kopiokoneella ja sitten jaoin palaset ja ohjeet 48 tulitikkurasiaan niin, että joka päivä auto edistyy vähän. Jouluaattona auto sitten valmistuu. Toivottavasti lasten kärsivällisyys riittää siihen asti :D



Tässä tämä taideteos nyt sitten on kokonaisuudessaan. Kaikki lego-osat eivät olleet tarpeeksi pieniä mahtuakseen tulitikkurasiaan joten päällystin ne sitten joulupaperilla ja solmin lahjanarulla oikean päivän kohdalle roikkumaan. Laatikko on jaettu kultaisella kimalleliimalla kahtia, ja laatikon päälle on kirjoitettu poikien nimet, jotta he tietävät, kumpi puoli on kummalle.




Aika kirjava väri-iloitteluhan tästä nyt tuli, mutta olen varma, että pojat ovat tykänneet :) Ainakin lasten äiti olisi mielellään jo avannut kaikki luukut tästä kerralla kun tämän vein sinne viikko sitten, ja harmitteli ettei hänelle ole omia luukkuja.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Lavansaaren kintaat II

Äidilläni on kirjahyllyssään aarre: Mary Oljen kirja Kirjoneuleista kauneimmat ja muita neuletöitä. Sieltä löytyy aivan ihania kirjoneulekuvioita, joista inspiroidun kerta toisensa jälkeen. Löysin keskeneräisten neuleiden laatikostani puoliksi neulotut lapaset, jotka surutta purin kun en ollut enää varma, olisiko käsialani samanlaista kuin silloin kun ne lapaset olin aloittanut, ja neuloin sitten uudet. Luennolla neuloessani näitä ystäväni ihastui lapasiin, ja pienestä rahasummasta lapaset saivat onnellisen omistajan (joka välttämättä halusi myös poseerata lapasten kanssa, kiitos K!).


 
Lapasten suussa on kaksivärinen "pykäreuna", jota mieluummin itse nimitän prinsessareunaksi.
 
Lapasten malli siis kirjasta Mary Olki: Kirjoneuleista kauneimmat ja muita neuletöitä
Malli: Lavansaaren Kinnas II
Lanka: Novita Nalle (värit valkoinen ja vaaleanpunainen)

torstai 26. marraskuuta 2009

Pikkujoulufiilistelyä

Noniin, en kaivellutkaan joulukoristelaatikkoa vaan kaivelin Tiimarin joulukoristekoreja. Mukaan tarttui kelloja ja kulkusia, tässäpä lopputulos:


 
Valoa en kuvanottohetkellä löytänyt mistään ja kiiltävän materiaalin vuoksi oli salaman käyttökin mahdottomuus... mutta ehkä näistä nyt jotain ideaa saa.

Lauantaina juhlitaan!!

*<:)

Villapaita

Lainasin kirjastosta viime vuonna vanhoja käsityölehtiä ja ihastuin tavallisen villapaidan malliin. Väri piti tietysti olla sama kuin lehdessäkin, ja sattumoisin löytyi erään paikallisen halpakaupan alekorista sopiva määrä lankaa. Lopputulos oli tämä:



Elämäni toinen villapaita syntyi suht vaivattomasti, suht lyhyessä ajassa viime syksynä opiskelujen lomassa - ja montako kertaa olen pitänyt sitä päällä - nolla. Suomen talvi ei enää ole sama kuin ennen... huoh...



 Ohje: Moda 1/06 (jos muistan oikein, ohjeen olen tietenkin hävittänyt...)
Lanka: Novita Seitsemän Veljestä Jättiraita (ko. värin valmistus on lopetettu)

Toivotaan että tulevasta talvesta tulisi edes vähän kylmempi!!

maanantai 23. marraskuuta 2009

"Kiina-korvikset" ja nappi-korvikset

Ystäväni on erittäin kiinnostunut Kiinan historiasta. Niinhän siinä sitten kävi, että Tallinnan reissulla matkaani tarttui puuhelmiä (~ 10 kpl helmiä maksoi 15 kruunua eli noin euron), joissa oli kiinalaisten kirjainten kuvia... tai mistäpä minä ne kiinalaiset kirjaimet tunnistan, mutta ainakin ne näyttivät siltä. Vanhempieni luokse päästyä eipä aikaakaan kun niistä ja parista mustasta helmestä syntyi ystävälleni synttärilahjaksi korvikset.



Tallinnasta löytyi myös kaksi puunappia, joista pikaliimalla ja nappikorvistaustoilla tuli - mitkäs muut kuin nappikorvikset.



sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Kierrätyskorvikset

Noniin, nyt on takana työharjoittelut toisessa kaupungissa, muutto ja sen semmoista, ja on aika kääntää selkänsä viimeisille pahvilaatikoille ja pistää vihdoin kuvia nettiin.

Kaivelin vanhoja tavaroitani vanhempieni luona vintiltä ja löysin useammankin pahvilaatikon vanhoja barbejani. Barbeilla on kaikkia ihania pikkutavaroita ja äitini ehdotuksesta päädyin kierrättämään korviksiksi barbin hevosen muoviset rusetit:


Toiset korvikset syntyivät kengistä, mistäpä muustakaan. Nämä ovat ihan lempparit :D


Pikkujouluihin olis tarkoitus kaivella vielä vähän joulukoristelaatikkoa ;)

maanantai 5. lokakuuta 2009

Tenttistressiä

Viime viikolla tuli neulottua melkoista vauhtia. Viittaa siihen että on ollut stressiä, sillä neulominen helpottaa sitä. Monta monituista tuntia on tullut istuttua yliopistolla lukemassa neuleen kanssa – joka on osoittautunut yllättävän tehokkaaksikin tavaksi. Myös luennoille saa lähdettyä sillä varjolla, että ottaa neuleen mukaansa.

Tästä viimeviikkoisesta innostuksesta syntyi muutamassa päivässä seuraavanlainen tuotos, jotka sain pääteltyä eilisiltana vihdoin:


Tässä vielä kuva kämmenpuolelta:

Ohje: Ullaneule, Tsahkal-kirjoneulelapaset
Lanka: Musta lanka: Gjestalin Maija,
Värikäs lanka: Novita Nalle Colori (väri ilmeisesti poistunut valikoimasta)

Mallia muutin sen verran, että tein lapasiin kierreraidat (ohje siihen on Mary Oljen Kirjokintaista kauneimmat ja muita neuletöitä –kirjasta, mutta löytyy myös esim. täältä tai täältä – tosin tein vähän eri tekniikalla, mutta samannäköistä siitä silti suunnilleen tulee), lisäksi tein vielä vinoneliöitä joustinneuleeseen värikkäällä langalla – erityisen esteettiset ne eivät ehkä ole mutta mielestäni silti hauska yksityiskohta. Lisäksi tein peukalon kiilalla, koska pidän siitä tekniikasta enemmän.

Mutta olen todella ylpeä itsestäni – nämä lapaset ovat ensimmäiset joista voin oikeesti sanoa että ne ovat tasaista kirjoneuletta! Vielä viime keväänä kirjoneuleen tekeminen oli kamalaa, mutta näköjään harjoitus tekee mestarin, lisäksi olen oppinut pitämään sen neulomisesta.