Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapaset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Lavansaaren kintaat II

Äidilläni on kirjahyllyssään aarre: Mary Oljen kirja Kirjoneuleista kauneimmat ja muita neuletöitä. Sieltä löytyy aivan ihania kirjoneulekuvioita, joista inspiroidun kerta toisensa jälkeen. Löysin keskeneräisten neuleiden laatikostani puoliksi neulotut lapaset, jotka surutta purin kun en ollut enää varma, olisiko käsialani samanlaista kuin silloin kun ne lapaset olin aloittanut, ja neuloin sitten uudet. Luennolla neuloessani näitä ystäväni ihastui lapasiin, ja pienestä rahasummasta lapaset saivat onnellisen omistajan (joka välttämättä halusi myös poseerata lapasten kanssa, kiitos K!).


 
Lapasten suussa on kaksivärinen "pykäreuna", jota mieluummin itse nimitän prinsessareunaksi.
 
Lapasten malli siis kirjasta Mary Olki: Kirjoneuleista kauneimmat ja muita neuletöitä
Malli: Lavansaaren Kinnas II
Lanka: Novita Nalle (värit valkoinen ja vaaleanpunainen)

maanantai 5. lokakuuta 2009

Tenttistressiä

Viime viikolla tuli neulottua melkoista vauhtia. Viittaa siihen että on ollut stressiä, sillä neulominen helpottaa sitä. Monta monituista tuntia on tullut istuttua yliopistolla lukemassa neuleen kanssa – joka on osoittautunut yllättävän tehokkaaksikin tavaksi. Myös luennoille saa lähdettyä sillä varjolla, että ottaa neuleen mukaansa.

Tästä viimeviikkoisesta innostuksesta syntyi muutamassa päivässä seuraavanlainen tuotos, jotka sain pääteltyä eilisiltana vihdoin:


Tässä vielä kuva kämmenpuolelta:

Ohje: Ullaneule, Tsahkal-kirjoneulelapaset
Lanka: Musta lanka: Gjestalin Maija,
Värikäs lanka: Novita Nalle Colori (väri ilmeisesti poistunut valikoimasta)

Mallia muutin sen verran, että tein lapasiin kierreraidat (ohje siihen on Mary Oljen Kirjokintaista kauneimmat ja muita neuletöitä –kirjasta, mutta löytyy myös esim. täältä tai täältä – tosin tein vähän eri tekniikalla, mutta samannäköistä siitä silti suunnilleen tulee), lisäksi tein vielä vinoneliöitä joustinneuleeseen värikkäällä langalla – erityisen esteettiset ne eivät ehkä ole mutta mielestäni silti hauska yksityiskohta. Lisäksi tein peukalon kiilalla, koska pidän siitä tekniikasta enemmän.

Mutta olen todella ylpeä itsestäni – nämä lapaset ovat ensimmäiset joista voin oikeesti sanoa että ne ovat tasaista kirjoneuletta! Vielä viime keväänä kirjoneuleen tekeminen oli kamalaa, mutta näköjään harjoitus tekee mestarin, lisäksi olen oppinut pitämään sen neulomisesta.

torstai 9. lokakuuta 2008

Leijonalapaset

Kamera on ollut rikki ja on ollut hieman ongelmia viime aikoina miten saisin kuvattua töitäni, niitä kuitenkin riittää :D Onneksi veljeni suostui lainaamaan minulle kameraansa joksikin aikaa.

Mietin pitkään miten voisin yhdistää virkkausta ja neulontaa lapasessa ja luettuani Melody Griffithsin 201 Ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjan sain idean. Lapaset olivat puikoilla pitkään, mutta tänä iltana vihdoin näpersin ne valmiiksi. Aika hurjat niistä sitten tuli :)




Lankana Asa Gjestal Spinnerin Maija ja vaaleankeltainen lanka on ihan tuttavallista laatikon pohjalta löytynyttä Novitan seitsemän veljestä -lankaa.

Lapasten malli on oma peruslapasen malli, leijonan malli löytyy Griffithsin kirjasta.